Kirjaudu
Paikalla juuri nyt
- 3 hakukonetta

Blogi - marraskuu 2009 / Lasse Norres
Tervetuloa Ystävänpäiväkonserttiin!
Kirill Babitzin säätiö järjesti ensimmäisen Ystävänpäiväkonsertin vuonna 2008 Hartwall Areenalla. Tapahtuma oli tunnelmaltaan poikkeuksellisen lämmin, kaikki esiintyjät olivat konsertissa mukana koko sydämellään ja yleisön antama palaute oli kauttaaltaan kiittävää.
Nyt minulla on ilo kutsua teidät järjestyksessä jo toiseen Ystävänpäiväkonserttiin Savoy-teatteriin, Helsinkiin. Konserttipäivä on sunnuntai, 14. helmikuuta 2010.
Tällä kertaa pääsemme nauttimaan konsertista hiljattain uudistetussa Savoy-teatterissa, joka on esiintymispaikkana viihtyisä, intiimi ja tunnelmallinen. Halusimme konsertin ehdottomasti juuri tähän paikkaan.
Kirill Babitzin säätiö perustettiin Kirkan 50-vuotispäivänä vuonna 2000. Säätiö tukee alle kouluikäisten lasten musiikkiharrastusta. Yhtenä säätiön päämääränä on perustaa Kruununhakaan lasten yhdistetty musiikki-, kuvataide- ja tanssikeskus.
Lapset ja nuoret ovat vahvasti esillä myös ensi vuoden konsertissa. Konsertissa esiintyy mm. Kruunuhaan ala-asteen musiikkiluokan lapsikuoro johtajanaan Satu Hakulinen.
Konsertissa nähdään useita valovoimaisia esiintyjiä, joista jo tässä vaiheessa mainittakoon mm. Koop Arponen ja Kirkan veli Ykä Babitzin. Neuvottelut monien nimekkäiden artistien kanssa ovat vielä kesken, mutta tavoitteena on saada lopullinen artistilista vahvistettua kuukauden sisällä. Esiintymisensä on jo vahvistanut myös Kirkan pitkäaikainen ja mieluinen yhteistyökumppani Finnair Pilot's Big Band.
Helmikuun konsertin uutuutena on iltatilaisuus, joka järjestetään heti konsertin jälkeen Savoy-teatterin yhteydessä olevassa uudessa Katsomo-ravintolassa. Tältäkin osin ohjelmasisältö on vielä lopullista niittiä vailla, mutta suosittelen varaamaan iltatilaisuudelle aikaa, jotta et ohittaisi lämminhenkistä ja intiimiä tilaisuutta ystävien seurassa.
Tarkempia tietoja konsertin sisällöstä, hinnoista yms. voimme kertoa joulukuussa. Pahoittelen, että tiedotus erityisesti Teille, Kirkan suuresti arvostamat ihailijat ja Kirka Fan Clubin jäsenet, on hieman myöhässä luvatusta. Järjestelyt vaativat kuitenkin vielä oman aikansa.
Erityisesti haluamme kutsua konserttiin Teidät, ja clubin kautta voitte tietysti myöhemmin varata konserttilippunne hyville paikoille. Jaana ohjeistaa Teitä näissä asioissa. Haluan kiittää jo tässä vaiheessa clubia myös siitä, että se on mukana antamassa oman panoksensa konsertin järjestelyihin.
Viimeistään nyt voitte alkaa tehdä konserttivalmisteluja. Miettikää myös kenelle kaikille voisitte hankkia tästä upean joululahjan - tai kirjoittakaa Ystävänpäiväkonsertti oman toivomuslistanne kärkeen...
Tervetuloa mukaan!
Vantaalla 16.11.2009
Lasse Norres
Viihteen ja viestinnän monitoimimies



Kommentit