Paikalla juuri nyt

Paikalla:
  • 4 hakukonetta
FanClubilaisia yhteensä: 287

merkki

Blogi - tammikuu 2010 / Roosa

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan PDFTulostaSähköposti

Hei!

Nyt on uusi vuosi lähtenyt käyntiin ja arki varastanut levon ja lomailun paikan. Viime vuosi meni hyvin nopeasti, mutta kaikenlaista ehti silti tapahtua! Pääsin tutustumaan uusiin ihmisiin ja kulttuureihin ja sitä kautta oppimaan taas jotain uutta itsestäni ja tästä ihmeellisestä maailmasta..

Usein mietin kuinka erilaista olisi, jos Kiki (Kirill) olisi elossa ja antamassa neuvoja eri asioihin. Hän löysi aina jonkun ratkaisun ongelmiini ja ohjasi minua oikeaan suuntaan. Onneksi olen kuitenkin itsenäistynyt ja oppinut tekemään omia päätöksiäni ihan ilman neuvojakin. Vaikka ikävä on suuri, muistelen Kikiä lämmöllä ja pintaan on jäänyt leijailemaan positiiviset ja suloiset muistot hänestä.

Helmikuun 14. päivä on Ystävänpäiväkonsertti, jossa esiinnymme Iris-bändin kanssa. Olemme harkinneet jo biisejä ja vihdoin muilta kiireiltämme aloitamme tällä viikolla harjoittelun. Luvassa on vähän eri tyyliä, kuin kaksi vuotta sitten. Olemme suunnitelleet laulavamme moniäänisesti ja jopa ilman säestystä. Ajatuksenamme on ollut, että esittäisimme Hartwallilla esittämämme Pyydä vain -kappaleen uudestaan. Odotamme kaikki konserttia innolla ja nautimme, että saamme jälleen, Kirilliä kunnioittaen, astua lavalle ja tulkita kappaleita täysistä sydämistämme. Kaikki bändini jäsenetkin kokivat Kikin heille läheiseksi. Olihan hän meille kaikille niin lämmin ja ystävällinen.

Haluan toivottaa kaikille oikein mukavaa uuden vuoden alkua ja nauttikaa tästä ihanasta pakkassäästä, joka tuolla ulkona pauhaa! Itsekin olen ollut pulkkamäessä! ;)

Piristykää ja nauttikaa!

Roosa

Kommentit 

 
0 #2 kian 14-01-2010 21:24
Hei Roosa,minäkin tunnen olevani läheinen Kirkalle,mistäh än johtuukaan?Joulu tuntui runsaan lumen ja pakkasen vuoksi aivan kuin lapsuuden joulut.Kirka oli myös joulu-ihminen toivotteli aina faneille hyvät joulut.Nähdään konsertissa.
 
 
0 #1 1riitta 13-01-2010 12:26
Hyvä Roosa!
Kiitos kivasta ja koskettavasta blogistasi,muka va,että Sinulle kuuluu hyvää.Toivon Sinulle ja Iris bändiläisille reipasta menoa kuullaan sitten 14.2 !
 
Finnish Danish English Estonian German Latvian Lithuanian Norwegian Russian Swedish
Facebook MySpace Twitter Digg Delicious Stumbleupon Google Bookmarks