Kirjaudu
Paikalla juuri nyt
- 1 vieras
- 2 hakukonetta

Blogi
Blogi - syyskuu 2010 / Kassu Halonen
Luontevuus on biisinteossa tärkeintä!
Olen laulanut jo ennen puhumaan oppimista. Aluksi lauloin ja soitin mandoliinia, jonka isältäni sain. Muistan myös tehneeni sävellyksiä ihan sieltä alusta asti. En mä niistä mitään muista, muuta kuin sen että oli ne jollakin tavalla ehjiä, pienimuotoisia teemanpätkiä; polkkaa, jenkkaa, valssia - mitä nyt siihen aikaan radiostakin tuli. Ennen kuin tuli Beatles! Se posahti; ”All my loving” oli käänteentekevä kokemus.
Blogi - elokuu 2010 / Marco Ylänen
Terve!
Olen Marco Ylänen, pitkäaikainen Kirkan ihailija sekä 'Viimeiset Miehet' -nimisen bändin laulaja. Oma Kirka-tarinani alkaa jo ihan sieltä lapsuusvuosista. Parhaiten mieleen tulee kesälomareissut, joita äitini kanssa teimme autolla. Kirkan c-kasetti pyöri lähes tauotta kiertäessämme maata. Teinivuosina tuo musiikki taisi kuitenkin olla hieman ”unohduksissa”, kunnes vuosituhannen vaihteen tienoilla alkoi tapahtua.
Blogi - heinäkuu 2010 / Sakari Timonen

Tervehdys!
Toukokuun blogi-kirjoituksessani kerroin minun ja Kirkan yhteistyön alkuvaiheista. Myöhemmin 1990-luvulla ryhdyin hoitamaan kaikki muutkin asiat keikkamyynnin lisäksi. Teimme konsertteja, keikkakiertueita jne. Ehkä eri mieltä, jos näin voi sanoa, olimme keikkojen kokonaismäärästä aika-ajoin. Itse olin tietynlaisen niukkuuden kannattaja. Halusin toimintamme selkärangan liittyvän yhteistyömme aikana julkaistujen 14 Kirkan äänitteen sisältöihin. Kirill taas tunnetusti äärimmäisen ahkerana halusi tehdä keikkoja paljon. Kun tätä kirjoittaessa tutkin vanhoja kirjauksia, huomasin kesän -90 keikkojen kuukausikeskiarvon olleen 22 keikkaa/kk. Joten se siitä niukkuudesta…
Blogi - kesäkuu 2010 / Nikolai Babitzin
Kesäterveiset!
Ajattelin tällä kertaa mennä hieman pintaa syvemmälle ja kertoa omien kuulumisieni sijaan hieman muistoja isästäni. Oli todella kivaa pienenä poikana lähteä faijan kanssa raflaan syömään, lintsille tai muuten vaan kaupungille. On upeaa ajatella, kuinka hän aina kohteli kaikkia ihmisiä suurella lämmöllä ja moikkasi jokaista ohikulkijaa. Hän kulki aina hymy kasvoilla iloisella asenteella, joka sitten tarttui aina muihinkin.
Blogi - toukokuu 2010 / Sakari Timonen

Tervehdys!
Vuoden 1988 loppusyksystä alkoi omalla kohdallani merkittävä ajanjakso, jonka aluksi piti kestää vain vähän aikaa. Lopulta se kesti seuraavat kymmenen vuotta.
Tapasin elämäni ensimmäistä kertaa Kirillin kesällä -88 erään keikan yhteydessä. Tuolloin emme suunnitelleet tulevaisuutta, vaan järjestelin kuukausittaisia klubi-iltoja lähinnä harrastuksekseni. Tuolloin päivät menivät promootiossa urheiluvarustemerkin parissa ja mainosmusatuotannossa Juha Björnisen ja Jari Laasasen kanssa MTV:llä.
Lisää artikkeleita...
Sivu 1 / 7


